Palvelut ja jalostus siivittävät Varsinais-Suomen talouskasvua

Lounaistieto / Yleinen / Ajankohtaista / Palvelut ja jalostus siivittävät Varsinais-Suomen talouskasvua
Palvelut ja jalostus siivittävät Varsinais-Suomen talouskasvua

Varsinais-Suomen talous kasvoi lähes 4 % viime vuonna. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Varsinais-Suomen arvonlisäys oli Suomen kolmanneksi nopeinta, ja nopeammin talous kasvoi vain Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa, jossa Talvivaaran kaivoksen uudelleenkäynnistäminen nopeutti maakunnan talouskasvua huomattavasti. Koko maan arvonlisäys kasvoi 1,6 %.

Varsinais-Suomen talouskasvu oli melko tasaisesti sekä jalostuksen että palvelujen varassa. Vuonna 2016 palvelualojen bruttoarvonlisäys kasvoi kuitenkin hieman nopeammin kuin jalostustoimialat, joita ovat kaivostoiminta, teollisuus ja rakentaminen. Palvelut puolestaan muodostuvat mm. kaupasta, majoitus- ja ravitsemustoiminnasta, rahoitustoiminnasta, julkishallinnosta ja terveydenhuollosta.

Arvonlisäyksellä tarkoitetaan alueen tuotannon synnyttämää arvoa. Se lasketaan yritysten osalta vähentämällä tuotannosta tavaroiden ja palvelujen tuottamiseen käytetyt välituotteet ja ei-kaupallisessa toiminnassa laskemalla yhteen maksetut palkat ja kiinteän pääoman kuluminen. Tilastokeskus julkistaa arvonlisäyksen alueelliset ennakkotiedot vuosittain noin 11 kuukauden tilastoviiveellä.

Julkaistu 18.12.2017