Lieto datan avaajien etujoukoissa

Lounaistieto / Yleinen / Ajankohtaista / Lieto datan avaajien etujoukoissa
Lieto datan avaajien etujoukoissa
Kares_Eija
Eija Kares toimii Liedossa IT-suunnittelijana.

Liedon kunta on varsinaissuomalaisten kuntien etunenässä avannut dataa Lounaistieto.fi-palveluun. Palvelusta löytyvät tietojärjestelmäluettelo ja ostolaskut vuodelta 2015. “Seuraavaksi avaamme ostolaskut viime vuodelta. Mietimme myös, mistä järjestelmistä saisi avattua dataa suoraan”, kertoo Liedon IT-suunnittelija Eija Kares.

Liedossa valtuustoaloite siirsi datan avaamisen ajatustasolta konkreettisiin toimiin. “Kävimme verkkokoulutuksena Datan avaajan mestarikurssin. Sitä kautta tähän lähdettiin.”

Myönteinen asenne datan avaamiseen

Kareksen mukaan Liedossa on myönteinen asenne datojen laajempaankin avaamiseen, mutta resurssien rajallisuus tekee työstä haastavaa. Datatoiveita Kares toivoisi saavansa nykyistä enemmän, jotta kunnassa tiedettäisiin, mille datalle on kysyntää. “ Avattavan datan sisällöstä on eri käytäntöjä, joten tietosuojan takia täytyy olla tarkkana, mitä voi avata.”
Eija Kares uskoo, että tulevaisuudessa datan avaamisesta voi tulla käytäntö.” Kyllä näitä on tarkoitus jatkaa, mutta aikataulu on vielä auki ja päätöksiä ei ole tehty.”