Varsinais-Suomen työllisyysaste kasvaa nopeasti

Lounaistieto.fi / Ajankohtaista / Varsinais-Suomen työllisyysaste kasvaa nopeasti

Viimeaikaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa on korostunut työllisyysasteen suuri merkitys kansantalouden kehitykselle. Matala työllisyysaste näkyy heikkona kansantalouden kehityksenä, mikä edelleen rapauttaa julkisen talouden rahoituspohjaa.

Työllisyysasteen kehityksen näkökulmasta Varsinais-Suomen tilanne näyttää valoisalta, sillä maakunnan työllisyysaste on kääntynyt nopeaan kasvuun viime vuoden aikana. Vuoden 2016 viimeisen neljänneksen työllisyysaste oli 67,7 %, mikä oli lähes kolme prosenttiyksikköä korkeampi kuin aallonpohjassa vuotta aiemmin. Työllisyysasteen kehitystrendi on noussut samalle tasolle maan keskiarvon kanssa, ja Varsinais-Suomen työllisyysaste onkin kovaa vauhtia kasvamassa Uudenmaan ja Pohjanmaan maakuntien kanssa maan kärkikastiin.

Varisnais-Suomen liitossa seurataan maakunnan työllisyysasteen kehitystä neljä kertaa vuodessa. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen, jossa asukkaiden työllisyystilannetta kartoitetaan säännöllisten puhelinhaastattelujen avulla.