Teollisuustuotannon alamäki rokottaa suhdannekehitystä

Lounaistieto.fi / Analyysit / Teollisuustuotannon alamäki rokottaa suhdannekehitystä

Teollisuustuotannon voimakas heikkeneminen on painanut Varsinais-Suomen suhdannekehitystä alaspäin. Rakentamisen ja palvelualojen liikevaihdon kehitys näyttää kuitenkin myönteiseltä, ja kauppakin pitää pintansa. Euromääräisesti teollisuuden ja kaupan tuotantoluvut ovatkin viime vuosina lähentyneet selvästi toisiaan.

Varsinais-Suomen yritysten liikevaihdon kehitys on jäänyt viimeisen parin vuoden aikana selvästi jälkeen valtakunnallisesta kehityksestä. Varsinais-Suomen viimeaikainen kehitystrendi on kuitenkin samansuuntainen kuin muissa eteläisen Suomen suurissa maakunnissa, ja esimerkiksi Uudellamaalla ja Pirkanmaalla suhdannetilanne oli vuosien 2014 ja 2015 vaihteessa Varsinais-Suomeakin haastavampi.

Maakunnan alavireinen suhdannekehitys johtuu suurelta osin teollisuustuotannon ongelmista, sillä teollisuustuotannon kehitys on ollut tasaisen laskeva vuodesta 2012 alkaen. Parhaiten on mennyt palvelualoilla, mutta myös rakennusalalla kehitys näyttää nousujohteiselta. Kaupan alan kehitys on ollut vaisua, mutta teollisuustuotannon kaltaista romahdusta ei alalla ole tapahtunut. Euromääräisesti kaupan liikevaihto läheneekin jo teollisuustuotannon arvoa.

Alueellisesti tarkasteltuna liikevaihdon kehitys on Varsinais-Suomessa epätasaista. Vakka-Suomessa myönteinen suhdannekehitys on jatkunut tasaisesti, ja liikevaihdon kasvuluvut ovat seudulla maan korkeimmat. Turun ja Loimaan seuduilla kehitys on ollut melko tasaista, mutta Turunmaalla ja erityisesti Salon seudulla tuotannon alamäki on ollut jyrkkä. Vaikka nopein pudotus onkin seuduilla hieman tasoittunut, on kummankin liikevaihdon kehitys yhä maan heikoimpia.

Lataa PDF-muodossa

 

Vastaa